Treenarin kanssa on nyt menty seitsemän kuukautta ja kymmenen kilon haamuraja on jo kovin lähellä. Viikon verran on nyt oltu 800g:n päässä, ja tuo viimeinen pudotus tuntuu erinäisistä syistä nyt varsin tihkeältä.
Kesällä painon lasku jumiintui hetkeksi ja tuossa vaiheessa ruokavaliosta napattiin vielä hiilareita vähän pois. Vaikka kalorimäärät pienenivätkin tuossa kohdassa, ei nälästä ole alun jälkeen tarvinnut kärsiä. Muutoksen jälkeen mentiinkin alas hurjaa vauhtia.
Tämänkertainen jumi saattaa ja varsin todennäköisesti aiheutuukin henkisestä kuormasta joka johtuu (taas kerran) ihanasta työnantajasta joka pitää jatkuvassa epävarmuudessa säännöllisin väliajoin. Kunhan tilanne taas tasaantuu, varmasti painokin laskee.
Treenitahti on suunnilleen sama. Tehoja on nostettu lenkeillä ja yksi ylimääräinen sali on otettu ohjelmaan. Nyt salitreenissä on jalat, ylävartalo ja patteritreeni erikseen. Patterissa nostetaan sykkeitä kolmen liikesarjan pattereilla. Painoja ei ole enää pystytty kasvattamaan siihen malliin kuin aikaisemmin, kait siinäkin alkaa näkyä, että kovasti työtä on tehty ja paljon myös edessä.
Aerobisia lenkkejä on viikossa kolme, joista yksi rivakka intervalli jossa sykkeet saa nousta lähelle maksimia. Alun "tallustelut" on nyt menneen talven lumia. Äärimmäinen tavoite, eli juoksukunto on edelleen kaukainen haave, vaikka lenkeillä joskus hölkkäilenkin. Haaveissa on siis pystyä juoksemaan tuntiin se 10km joka monella juoksun aloittavalla tuntuu olevan se ensimmäinen iso virstanpylväs.
Eilen kävin vaatevaraston läpi ja nyt mennään tilanteessa, jossa viimeiset vaatekerrat ovat käytössä. Tästä kun vielä pienenen, joudun ostamaan koko vaatekerran alushousuista lähtien. Ihanan kallista mutta toisaalta hykerryttävän upeaa, että vihdoin saan itseni vuosien jälkeen taas kuntoon.
Peilikuva myös miellyttää paljon aikaisempaa enemmän, vaan jotenkin sitä nyt osaa myös katsoa ne parannuskohteetkin. Käsivarsissa on edelleen liikaa "alleissa" ja toki vatsa ja reidetkin vaativat edelleen työtä. Eihän sitä muuten olisikaan 10kg verran mistä ottaa. Etureisi ja takareisilihakset ovat tulleet kovasti jo näkyviin ja reiden sisäpinta tuntuu olevan se jalkojen ongelmakohta. Lisäksi haluaisin sääret solakoiksi, mutta se vaatinee kovaa ja pitkäjänteistä työtä vielä pitkän aikaa.
Positiivisella mielellä eteenpäin, ja jo nyt voin sanoa, että valmentajan palkkaaminen on ollut elämäni paras päätös!
perjantai 5. syyskuuta 2014
maanantai 23. kesäkuuta 2014
Ensimmäinen 5 kiloa
Treenaaminen PT:n ohjeistuksen mukaan alkoi helmikuun puolivälissä. Nyt 4kk myöhemmin ensimmäinen 5 kg ja risat painosta on tippunut ja kunto on kohonnut roimasti.
Ruokavalio on helppo noudattaa, varmaankin siksi että lähtötilanne oli niin lähellä sitä millä nyt mennään. Ruokailujen rytmitystä on muutettu, aamulla syödään enemmän kuin ennen ja iltapala on varsinainen proteiinipommi.
Treeni varsinkin salilla sujuu hyvin. Olen oppinut "ammattimaisempia" tekniikoita. Lämmittelysarjat ennen varsinaista sarjapainoa ja erilaisia otteita. Painoja on kasvatettu hurjalla tahdilla, kuitenkin huolehtien turvallisuudesta ja oikeanlaisesta tekniikasta. Tällä viikolla muutamme ohjelman mahdollisesti 3-jakoiseksi.
Ohjelmaan kuuluu kolme lenkkiä. Yksi lyhyempi jossa nostatetaan sykettä hiukan enemmän ja kaksi tunnin pk kävelyä. Noiden lenkkien osalta hiukan tekisi jo mieli ottaa juoksuakin mukaan, tai ehkä vaihdella vaikkapa lajeja välillä.
Vaateosastolla muutos on ollut mukavaa. Jossain vaiheessa kun turposin ja turposin, lopetin uusien vaatteiden ostamisen, ja nyt ne vanhat alkavat näyttää siltä miltä niiden pitäisi näyttää. Ne muutamat paidat ja farkut jotka olen ostanut, ovat jo sen verran löysiä, ettei oikein enää kehtaa päälleen laittaa. Sama tarina myös treenivaatteiden osastolla. Pieneksi jääneet tuulipuvut ovat jo käyttökelpoisia ja salihousut jo (naurettavan) löysät.
Hykerryttävää ajatella puoli vuotta eteenpäin. Jos paino tippuu kilo/kk tahdilla, olen silloin jo seiskalla alkavissa numeroissa, ja tavoitteeseen, eli normaalipainoon on enää kymmenisen kiloa jäljellä.
Paino siis putoaa rauhalliseen tahtiin ja se on tarkoituskin. Päätarkoitus on parantaa kuntoa ja päästä pois tuosta syöksykierteestä jossa kunto vain huononee ja paino nousee jatkuvalla syötöllä.
Varsinkin alkuvaiheessa olin hurjan väsynyt ja tuntui että palautuminen vei tolkuttoman pitkään. Nyt tuolla osastolla on myös parannusta huomattavissa. Polarpersonaltrainerin kuormakäyrät ovat olleet aktiivisessa käytössä, ja varsinkin alussa sen kyllä huomasi että käyrä oli pompannut punaiselle. Nyttemmin en enää viikon aikana saa kuormaa punaiselle, keltainenkin on työn takana. Ehkäpä intensiteettiä tarvitsisi nostaa... :)

maanantai 17. maaliskuuta 2014
Leikin loppu
Viime postauksesta onkin aikaa melkoisesti. Tarvitseeko sanoa, että mitään järisyttävää ei tänä aikana ole tapahtunut. Elämä on pyörinyt työn ja lasten harrastusten ympärillä.
Onneksi vuodenvaihteessa alkoi työrintamallakin kevyempi jakso ja nyt on aika tarttua toimeen. Helmikuussa palkkasin itselleni Personal Trainerin joka auttaa minut kohti kevyempää oloa sekä hyvää kuntoa.
Kuukausi on jo menty, ja homma toimii. Ruokavalioon korjattiin ne asiat jotka varmasti Patrikin ohjeidenkin mukaan olisi pitänyt korjata. Aamiaiselle hedelmä (tai kasviksia) lisäksi 2. aamupala, ettei aamiaisen ja lounaan väli tule liian pitkäksi. Lounas, välipala, päivällinen ja iltapala kuten ennenkin, ainoastaan laatu korjattiin, proteiineja ja suomalaisia marjoja. Nyt syön päivittäin 1 hedelmän, 300g marjoja ja runsaasti kasviksia lounaalla ja päivällisellä. Syötävää tulee niin paljon, ettei tarvitse nälästä kärsiä. Ja mikä ihmeellistä: paino laskee.
Liikuntaa aloitellaan varovasti niin ettei heti alkuun tule ylikuormitusta.
Kun muistelen edellisiä yrityksiä sekä liikunnan aloittamiseen, että syömisten järkeistämiseen olen säikähtänyt ähkyä oloa, joka tässäkin ruokavaliossa tuntui alussa. Muutaman päivän jälkeen olo kuitenkin tasoittuu. Samaten liikunnan lisääminen on tehnyt väsyneeksi ja sen myötä usko on loppunut kuten myös motivaatio ja yritys.
Nyt kun PT:ni miettii kaiken valmiiksi, minun tarvitsee vain suorittaa eikä miettiä olenko nyt tehnyt oikeat valinnat ja pitäisikö nyt tuota ja tuota vielä muuttaa. Ihanan vapauttavaa :)
Nyt kärvistelen pienen flunssanpoikasen kanssa varmaankin alkuviikon. Loppuviikosta/ensi viikolla sitten taas palaillaan treenisalille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)