torstai 29. joulukuuta 2011

Mitä, miksi, miten?

Tämä blogi toimii ikäänkuin muistikirjana tai päiväkirjana lähinnä itselle. Että muistaisin mitä on tarkoitus tehdä, mitä on tehty ja mitä on vielä tehtävä.


Mitä ?

Tarkoitus on "normalisoida" suhde ruokaan. Korjata muutamia virheitä ruokavaliosta ja saavuttaa luonnollinen suhtautuminen kaikkeen syömiseen.


Miksi ?

Tietenkin taustalla on se yleinen ongelma, ylipaino, ja sen aiheuttamat riskit.


Miten ?

Raamattuni on Patric Borgin Rentoa painonhallintaa -kirja ja sen oppien mukaisesti edetään.

Syy miksi päädyin kyseiseen tapaan on se, että se on erittäin järkeenkäypä. Haluan muuttaa elintapani kuntoon kerralla, enkä jojoilla lopun elämääni, inhoan kaloreiden laskemista ja olen aivan liian laiska pitämään yllä kitudieettejä.


Taustaa

Olen 36 -vuotias kahden lapsen äiti. Ylimääräiset kilot ovat kertyneet lähinnä raskauksien myötä, vaikka työelämään siirtyminen aikanaan toi oman lisänsä.

Sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, joka on nyt hallinnassa. Sillä tavalla tilanne on tasapainossa, että paino on pysynyt samana nyt useamman vuoden, ei tosin ole mennyt alaspäinkään.

Liikkujana olen innostuja. Innostuessaan sitten helposti tulee tehtyä liikaa liian kovilla tehoilla, ja tämä onkin ollut viimeaikoina suurin ongelma. Parin kuukauden jälkeen tulee stoppi kun ei yksinkertaisesti enää jaksa. Sitten saatetaankin huilata parikin kuukautta.

Varmasti tässäkin muutoksessa tulee hetkiä jolloin huomaa unohtaneensa koko asian ja hiljalleen palanneensa vanhoihin tapoihin. Tarkoitus on kuitenkin muuttaa tapoja pysyvästi ja siihen tämä blokintynkä toivottavasti auttaa, että muistan mitä olin tekemässä ja mitä on jo tehty. Samalla voi tarkastella ovatko opittavat asiat pysyneet muistissa, vai onko lipsuttu takaisin vanhoihin tapoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti